Lääketieteellinen johtaja

Jarmo Laine, LT

Jarmo Laineella on laaja tausta laillistettuna lääkärinä, jonka erikoisalaa ovat lastentaudit, tutkimus- ja kehitystyö ja laboratoriopalvelut. Hänellä on lääketieteen tohtorin ja filosofian tohtorin tutkinnot Helsingin yliopistosta ja MBA-tutkinto Teknillisestä korkeakoulusta. Jarmo on työskennellyt ja opiskellut eri sairaaloissa Suomessa sekä toiminut post doc -tutkijana Harvardin lääketieteellisessä yliopistossa Bostonissa Massachusettissa. Ennen Nexstimin palvelukseen ja sen johtoryhmään siirtymistään vuonna 2008 hän toimi useissa johtotehtävissä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelussa. Jarmo on julkaissut yli 60 artikkelia kansainvälisissä kudos-/ solusiirretutkimuksen, lasten nefrologian, solubiologian ja navigointiavusteisen aivostimuloinnin alan julkaisuissa. Lisäksi hänellä on seitsemän patenttia ja vireillä uusia patentteja kantasoluhoitojen ja navigoidun TMS:n aloilla.